Miksi sosiaalisen median ikärajoja ei noudateta?
Tyttäreni ei saanut eräänä arki-iltana unta. Hän kertoi nähneensä ja lukeneensa jotain verkossa, mikä ei jättänyt mieltä rauhaan. Hämmennyin – lapsellamme ei ole vielä älypuhelinta, vaikka hän on kohta jo kymmenvuotias. Tämä on poikkeus Suomessa, jossa lähes kaikilla hänen ikätovereillaan on oma älypuhelin. Pian selvisi, että sisältöön oli törmätty kavereiden kanssa yhdessä, ja siitä oli alkanut kiertää tarinoita myös niiden keskuudessa, jotka eivät itse olleet alkuperäistä nähneet. Kyse oli WhatsAppin kanavasta, jossa jaettiin seksuaalista väkivaltaa kuvaavia tarinoita.
Helsingin Sanomat uutisoi samasta kanavasta ja tapahtumasta, ja artikkeli keräsi runsaasti kommentteja: HS: WhatsApp-kanava järkytti suomalaislapsia.
Mikä ihmeen ikäraja?
WhatsAppin ikäraja on Suomessa vähintään 13 vuotta. Vuodesta 2018 lähtien GDPR, eli EU:n yleinen tietosuoja-asetus, asetti koko EU:ssa WhatsAppin perusikärajaksi 16 vuotta, mutta jäsenmaille annettiin mahdollisuus laskea ikärajaa kansallisesti – kuitenkin niin, että alin sallittu ikäraja on 13 vuotta. Monissa Euroopan maissa ikäraja on edelleen 16 vuotta, ja esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa keskustellaan sen nostamisesta takaisin.
Suomessa WhatsApp on ollut pitkään suosituimpia viestisovelluksia. DNA:n Koululaistutkimus 2025 kertoo, että 89 % 5–12 -vuotiaista käyttää WhatsAppia päivittäin tai vähintään useita kertoja viikossa. Sovellus on siis kiistatta juurtunut lasten arkeen – paljon ennen virallista ikärajaa.
WhatsApp oli pitkään “vain” viestintäväline, mutta viime vuosina se on muuttunut myös sosiaaliseksi mediaksi kanavien myötä. Niitä voi kuka tahansa perustaa, niitä voi seurata anonyymisti, ja niiden kautta voi altistua sisällöille, jotka eivät kuulu lasten maailmaan. Ikärajojen noudattaminen on tällä hetkellä täysin vanhempien vastuulla, virallista valvontaa ei ole.
Ikärajoilla on tarkoitus
Somessa on viime vuosina tapahtunut muutos, jossa yhä koukuttavaimmat algoritmit ja jatkuva sisältöjen virtaus tekevät siitä entistä villimmän ympäristön lapsille ja nuorille. Altistuminen vihapuheelle, väkivallan kuvauksille, kehonkuva-ahdistukselle tai jopa vaarallisille haasteille on arkipäivää. Tutkimukset osoittavat, että runsas somealtistus liittyy nuorilla lisääntyneisiin ahdistus- ja masennusoireisiin sekä itsearvostuksen laskuun.
Kun sosiaalisen median käyttö sallitaan alle ikärajojen, viranomaisten tai vanhempien on käytännössä mahdotonta suojella lasta kaikilta haitoilta, verkkoalustat eivät välttämättä valvo tehokkaasti, ja käyttäjien väärän iän ilmoittaminen tekee sääntelykeinot hyödyttömiksi.
Kun kysymme vanhemmilta, miksi sosiaalisen median ikärajoja ei noudateta, saamme usein vastaukseksi, että “lapset eivät voi elää pumpulissa” tai että “muuten he jäävät sosiaalisesti ulkopuolelle”. On totta, että sosiaalinen media on osa nuorten vertaissuhteita tietyssä iässä. Mutta voisimmeko silti suojella heitä edes siihen asti, kunnes ikäraja sen sallii?
Kysyin tyttäreltäni, mistä hän kokee jäävänsä paitsi ilman sosiaalista mediaa. Hetken mietittyään hän vastasi: “Ystäväni tekee videoita Schleich-leikkihevosilla, niitä en näe.” Kun ehdotin, että hän menisi tämän ystävän luo leikkimään oikeilla leluilla, hän sanoi, ettei ollut koskaan ollut siellä leikkimässä. Tämä pysäytti.
Miksi emme toimi ohjeiden mukaan?
Useat järjestöt muistuttavat, että avoin keskustelu haitallisista sisällöistä on tärkeää. Mutta tosiasiassa vain harva lapsi kertoo kokemuksistaan aikuisille. Someturvan raportin mukaan vain 4 % apua hakeneista lapsista ja nuorista oli kertonut kokemuksistaan vanhemmille tai muille aikuisille. Seksuaaliväkivaltaa netissä on kokenut jo joka viides lapsi, tytöistä joka kolmannes, ja suurin osa ei kerro siitä kenellekään. On kohtuuton vaatimus odottaa, että lapsi osaisi yksin sanoittaa kokemuksiaan tai kääntyä aikuisen puoleen.
Siksi on syytä kysyä: miksi keskustelussa ei useammin nouse esiin myös vaihtoehto, että yksinkertaisesti lykkäisimme WhatsAppin käyttöä siihen ikärajaan saakka, joka sille on asetettu?
Suomalaiset tunnetaan sääntöjen noudattamisesta. Mutta jostain syystä sosiaalisen median ikärajojen kohdalla olemme tehneet hiljaisen yhteisen päätöksen katsoa niitä läpi sormien. Mielestäni kaiken tutkitun tiedon sekä omien henkilökohtaisten kokemuksen valossa nyt on aika pysähtyä ja tarkastella asioita uudelleen.
Hannele Laaksolahti on Digirauha ry:n perustajajäsen ja vastaa erityisesti Digirauha-dialogien kehittämisestä.
Lähteet:
https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC11138097
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011534458.html
https://s3.eu-central-1.amazonaws.com/files.someturva.fi/someturvan-vuosiraportti-2024.pdf?mc_cid=bb8da5fb58&mc_eid=9386c34e4e
https://yle.fi/a/74-20090074