Paremman digitaalisen tulevaisuuden rakentaminen on mahdollista – Tervetuloa mukaan tulevaisuustyöskentelyyn Tulevaisuuspäivänä 7.3.2025!

Yksi Digirauha ry:n tärkeimmistä tehtävistä on auttaa yhteiskuntaa kuvittelemaan ja luomaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia lapsille ja nuorille – tulevaisuuksia, joissa teknologia ja digitaaliset ympäristöt ovat parempia ja vastuullisempia.

Kun pystymme kuvittelemaan paremman ja vastuullisemman digitaalisen tulevaisuuden, voimme myös ottaa konkreettisia askelia sitä kohti. Tällä hetkellä keskusteluista puuttuvat vaihtoehtoiset tulevaisuuskuvat, ja vallitsee käsitys siitä, että teknologian kehitys etenee hallitsemattomasti, ja ihmisen rooli on vain sopeutua. On tärkeää kuitenkin muistaa, että tulevaisuus ei synny itsestään – sitä tehdään meidän toimestamme juuri nyt. Jokainen päätös, jonka teemme tänään, vaikuttaa siihen, millaiseksi huominen muodostuu. Mitä tietoisempia olemme siitä tulevaisuudesta, jota haluamme rakentaa, sitä todennäköisempää se on saavuttaa. Tulevaisuusajattelussa toivottua tulevaisuutta kutsutaan visioksi. Me digirauhan eteen toimijat edistämme visiotamme, jossa uskomme, että rajoja kannattaa laittaa fiksusti ruudulle, ei elämälle.

Olen ennakoinnin ja tulevaisuusajattelun ammattilainen ja käytän titteliä tulevaisuusmuotoilija. Ajattelen kuitenkin, että jokainen ihminen on tulevaisuusmuotoilija. Digirauhan työssäni haluan osoittaa, että jokainen voi vaikuttaa. Meidän ei tarvitse istua katsomossa, kun lapset ovat vailla suojelua digitaalisissa ympäristöissä. On ollut mahtavaa nähdä, miten moni on sanonut haluavansa olla tässä tulevaisuustyössä mukana, iso kiitos siitä!

Olen ollut perustamassa myös kansallista tulevaisuuspäivää ja tänä vuonna tulevaisuuspäivän teemana on rauha. Yhtenä alateemana on digirauha. Haluamme Digirauhassa innostaa kaikkia rakentamaan ja kuvittelemaan vaihtoehtoisia digirauhan tulevaisuuksia ja olemme mukana tulevaisuuspäivässä. Tulevaisuuspäivä tarjoaa materiaalit, joiden avulla tätä kuvittelua voidaan tehdä yhdessä.

Vedän tulevaisuuspäivänä digirauhan tulevaisuuskuvittelun tulevaisuuspäivän tapahtumassa 7.3.2025 klo 13–15. Olet tervetullut mukaan. Nyt tarvitaan digirauhalle tavoittelemisen arvoisia tulevaisuuksia. Ja me kaikki voimme olla mukana luomassa niitä.

Kuten edesmennyt futuristi Joel A. Barker on viisaasti sanonut:

”Vision without action is merely a dream. Action without vision just passes the time. Vision with action can change the world.”

Pelkkä visio ilman konkreettisia tekoja jää unelmaksi. Toiminta ilman selkeää visiota on ajanhukkaa. Mutta kun visio yhdistyy toimintaan, sillä voi olla valtava vaikutus maailmaan. Rakennetaan siis Tulevaisuuspäivänä yhdessä upeita tulevaisuuskuvia ja visioita paremmalle digitaaliselle tulevaisuudelle ja annetaan niiden toimia majakkoina, jotka ohjaavat meitä vastuullisemman ja paremman teknologian kehittämisessä.

Voit lukea lisää tulevaisuuspäivästä täällä.
Tulevaisuuspäivän tapahtumaan ja digirauhan mahtavimman tulevaisuuden kuvitteluun voit ilmoittautua täältä.

Tervetuloa mukaan!

Minna Koskelo
yksi viidestä Digirauhan perustajista