Hannele Laaksolahti
Kolme vuotta sitten olin juuri saanut työpaikaltani uuden puhelimen ja minulle tarjoutui mahdollisuus lunastaa vanha älypuhelin omakseni suhteellisen edullisesti. Olin suunnitellut antavani sen koulun aloittaneelle esikoiselleni hankittuamme hänelle jo oman liittymänkin. Kävi kuitenkin niin, että kyseinen laite ei edelleenkään ole yhdistetty liittymään, vaan sen käyttö on rajautunut lähinnä lentomatkoilla pelaamiseen tai langattoman verkon yli isovanhemmille soitettuihin näköpuheluihin. En enää muista kuka esikoiseni ystävien vanhemmista ehdotti, että entäpä jos älypuhelinliittymien sijaan hankimmekin kaikki lapsillemme kellopuhelimet ainakin ensimmäiseksi vuodeksi. Nyt tällä ratkaisulla on menty jo kolmannelle luokalle ja jatkamme niin pitkään kuin se vain on mahdollista. Valintamme ei ollut valtavirtaa maassa, jossa lähes 90% ensimmäisen luokan aloittavista lapsista oli hallussaan älypuhelin, mutta yhdessä muiden vanhempien kanssa tehty päätös teki siitä helpompaa.
Digirauhan suojelussa ei ole kyse yleisestä teknologiavastaisuudesta, vaan lapsuuden ja leikin vaalimiseta sekä ikärajojen vakavasti ottamisesta. Mannerheimin lastensuojeluliitto teki vuonna 2024 laajan kyselyn nuorten mediakäytöstä, jonka perusteella vain 45% nuorista kokee hallitsevansa puhelimen ja netin käytön hyvin, iso osa haluaisi kyetä vähentämään ruutuaikaa ja viidesosa kokee, etteivät vanhemmat välitä heidän netinkäytöstään. Työn ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen mukaan nuorten ja lasten liiallinen netinkäyttö lisääntyi erityisesti vuosina 2017-2023 ja merkittävää tämä kasvu oli tytöillä. Näyttöä muun muassa sosiaalisen median käytön lisääntymisen yhteydestä mielenterveyden ongelmiin ja ahdistuksen kokemukseen nuorilla on jo riittämiin.
Vielä vuonna 2015, kun esikoiseni syntyi, kannatin ajatusta, jonka mukaan suomalainen koulutuskenttä tarvitsee suuren digiloikan ja jokaisella koululaisella olisi hyvä olla oma digilaite. Viime syksynä hallitus esitti, että lukuvuoden 2025–26 alusta lähtien matkapuhelinten ja muiden älylaitteiden käyttö oppituntien aikana on kielletty, jos opettaja tai rehtori eivät toisin päätä. Moni koulu on ottanut käyttöönsä uudet tiukentuneet pelisäännöt. Tiedämme kuitenkin, että harva muutos tapahtuu yksin sääntöjä asettamalla tai käskemällä. Tarvitsemme muutosta ajattelu- ja toimintatavoissa eli myös laajemmin kulttuurissamme. Digirauhan edistäminen on vaikea teko yksittäiseltä vanhemmalta tai perheeltä. Se on myös vaikeaa kouluille ilman rakentavaa keskustelua lasten, nuorten ja vanhempien kesken.
Dialogit digirauhan rakennuksessa
Järjestimme ensimmäiset Digirauha-dialogit viime syyskuussa Helsingin Käpylässä Pohjoismaisessa yhtenäiskoulussa. Ensin kuulimme Helsingin yliopiston dosentin Janne Matikaisen alustuksen lasten ja nuorten elämästä digimaailmassa, jonka jälkeen käytiin dialogit luokissa vanhempien kesken. Lopuksi osallistujat kirjoittivat oivalluksensa anonyymisti jakoon. Erään osallistujan sanoin ”keskustelu mahdollisti vanhempien yhteen liittymisen ja yhteisten säännöistä ja suosituksista sopimisen.” Useimmat vanhemmat kiittelivät koulun tiukentunutta linjaa. Kysyttiin, miksei tätä samaa käytäntöä voisi laajentaa myös yläkoulun välitunneille tai ruokailuhetkiin. Eniten dialogeissa kiitosta annettiin vertaistuesta ja toimivien käytäntöjen jakamisesta. Eräs vanhempi totesi: “Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että muut vanhemmat jakavat omia käytäntöjään ja mm. rajoituksia. Niihin usein kotona vedotaan – “kun muutkin saavat”. Joukossa oli myös näkemyksiä, jotka haastoivat dialogien tarpeellisuutta. Osa hämmästeli, miten tiukkoja toiset vanhemmat olivat suhteessa mm. ruutuaikoihin ja kuinka nuoremmilla sukupolvilla oli samanlainen suhde television katseluun kuin nykylapsilla- ja nuorilla netin käyttöön. Tästä me Digirauha ry:ssä olemme vahvasti eri mieltä. Emme katsele peräpeiliin tai ehdota siirtymistä digitaalisessa ajassa vuosikymmeniä taaksepäin, vaan kysymme, miten teknologian kehittyminen ja esim. tekoäly voisi luoda myös digitaalisesti rauhallisemman lapsuuden ja nuoruuden? Sillä teknologia ei ole vielä tähän mennessä ikinä ollut yhtä koukuttavaa kuin nyt eikä television katselua voi verrata algoritmien logiikan mukaisesti toimiviin älylaitteisiin. Viimeaikaiset uutiset rapakon takaa Meta-yhtiön päätöksestä lakkauttaa faktantarkastus vain korostaa vanhempien ja laajasti aikuisten vastuuta. Kulttuurissamme tämä vaatii kuitenkin myös uskallusta. Kuten yksi dialogin osallistujista totesi ”valta on nyt luovutettu lapsille”. Aiheesta ei ole helppo puhua maassa, jossa me aikuiset olemme myös digikoukussa.
Miksi on niin vaikeaa sopia yhteisiä käytäntöjä esim. ikärajoista ja viestipalveluista? Kun joku ehdottaa yhteistä linjaa, kaikki vaikenevat. Ehkä aiheeseen liittyy myös paljon tunteita, joista ei olla tietoisia ja jotka kuitenkin saattavat ohjata toimintaamme. Häpeä, pelko, huoli. Mitä tarvitsemme voidaksemme olla kokonaisina läsnä kun keskustelemme? (Digirauha-dialogin osallistuja)
Toisen lapseni aloittaessa koulutaipaleensa ensi syksynä, tiedän että keskustelu eri vaihtoehdoista älypuhelimelle on taas ajankohtaista. Käynnistämmekin Digirauha-dialogeja keväällä 2025 esikouluikäisten vanhempien kesken ja jaamme keskusteluista oivalluksia Ideapankkiin kaikkien jakoon. Digirauha-dialogin käsikirjoitus ja materiaalit ovat sivuillamme kaikkien käytettävissä. Voit siis itse järjestää dialogin vaikkapa omassa perheessäsi, muiden vanhempien kanssa vapaamuotoisesti tai vaikkapa yhteistyössä koulun, päiväkodin tai vanhempaintoimikunnan kanssa. Kerro, kiinnostuksestasi järjestää dialogi tämän lomakkeen kautta tai ole suoraan yhteydessä allekirjoittaneeseen tai Elina Kiiski-Katajaan. Jos kaipaat sparrausta tai koulutusta dialogin vetämiseen, kerrothan siitäkin meille, niin voimme olla avuksi.
Haluamme kutsua kaikki mukaan luomaan digirauhallista kasvuympäristöä ja tukemaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia Suomessa. Lapset ja nuoret tarvitsevat digitaalista kasvurauhaa eikä kysymys ole isoista teoista, vaan pienistä aikuisten valinnoista.